by Carita
Palvelutalon konseptointi vol 2
Päivitetty: 23. elok. 2022
Ikääntyvän ihmisen tarpeet asumisessa ja elämisessä
Peruslähtökohta
Jatkan samasta aiheesta mihin viimeksi jäin eli palvelutalon konseptoinnista. Lähtökohtana on asukkaat, jotka ovat vielä aktiivisia ja haluavat elää itsenäistä ja sosiaalista elämää kuitenkin niin, että ympärillä on elämää tukevia palveluita.
Konseptissa tutkitaan valon, sisustuksen, arjen toiminnallisuuksien ja aktiviteettien yhteispeliä biofilisten atribuuttien kautta. On tärkeää myös mahdollistaa tunnesiteiden syntymistä uuteen kotiin, poissa tutuista ympyröistä. Ilman tunnesidettä paikkaan, ei voida kehittää hyvinvointia ylläpitäviä tekijöitä.
Valaistus ja sisustus
Valaistuksen kanssa oli tärkeää pohtia suhdetta ja vuorovaikutusta näkemiseen, tuntemiseen, kokemiseen kuin myös tilojen pintamateriaalien ja värien kanssa.
Materiaaleilla on tärkeä rooli, miten tila koetaan kaikkia aisteja käyttäen.
Lähestymistapaa voi varioida tilanteesta riippuen. Voidaan valaista jokin tietty kohde. Tai valon, tekniikan ja materiaalin yhteispelillä luodaan biofilinen elementti. Tai valo on osa materiaalia korostaen toinen toisiaan. Valaistusratkaisuja ohjaa myös näkemisen tarve, eli tarvitaanko valoa tarkkaan näkemiseen, kulkua ohjaavasti vai tunnelman luomiseen tms.
Tiloissa, joissa näkeminen on erityisen tärkeää, pintamateriaalit esim. seinissä pidetään vaaleina. Toiseen paikkaan pinnoille voi tuoda elävää struktuuripintaa eri muodoissa. Tai luodaan korostuspintoja, joiden vieressä on rauhallinen vaalea pinta.
Kokonaisuudessaan tavoitteena on luoda hyvää, riittävää ja tarpeeksi kontrastia mahdollistavaa valaistusta, joka toimii niin biofilisesta näkökulmasta kuin funktionaalisena valaistuksena että taiteellisena valaistuksena. Häikäisyä tai haittavaloa ei saisi syntyä. Energiatehokkaat valinnat, käytetään RGB-mahdollisuutta siellä missä tarkoituksenmukaista. Valonohjausta käytetään, joka on sekä automaattista että asukkaiden itsensä säädettävissä olevaa.
Pohjapiirustus

Palvelutalossa on aula-sisääntulo, yhteinen tila, ruokailutila, keittiö, henkilökunnan sos-tila, hoitohuone, vastaanottohuone, yhteinen sauna-kylpyhuone-tila, jossa parveke, asuinhuoneet, liikuntatila sekä ryhmätyöskentelytila.
Aula/sisääntulo
Vastaanottotiski on pehmeän muotoinen, etuosassa kolmiulotteista paneelia. Tiskin orgaanista muotoa valaistaan LED-nauhalla. Aulassa on akustiset valaisimet, joissa ohjaus erilaisten tilanteiden mukaan. Näkyvyyttä pidetään auki tiskin takana olevaan lasiseinään. Asukkaiden postilaatikot ja odotustuolit oikealle, jossa kasviseinä. Kasviseinä valaistaan kasvivaloilla. Korkeita kasveja ruukuissa. Samat akustiset kattovalaisimet jatkuvat käytäville saakka.

Kuva: copyright Carita Ahonen
Varhaisen aamun valaistustilanne Valaistustilanne päivällä Illan valaistustilanne ennen päävalojen sammuttamista

Kuva: copyright Carita Ahonen
Tiskin takainen seinä on merellinen lasiseinä, joka valmistettu kierrätetystä lasista. Kahden lasipinnan välissä valuu hiljalleen vettä säiliöön. Kierrätetyllä lasilla pyritään luomaan kasvillisuutta imitoivaa pintaa. Lasien väliin voi myös laittaa tekokasveja. Tiskin yläpuolella voimakkaat kohdevalot, jolloin seinän läpi pääsee valoa suodattumaan seinän toisella puolella olevaan ruokalaan. Tarkoitus saada veden liikkeet heijastumaan ruokalan lattiaan. Lasiseinä on kahteen suuntaan näkyvä jatkuvasti muuntuva tilateos. Mukana äänimaisemaa, jossa luonnonääniä toistuu pehmeästi taustalla. Lasiseinä on yhdistelmä tekniikkaa, taidetta ja biofilisia elementtejä, jota seuratessa voi havainnoida valon ja varjon muutoksia, ajan kulkua, värien muutoksia, äänimaisemaa ja paljon muuta.

Kuva: copyright Carita Ahonen
Kuva: copyright Carita Ahonen

Näkymä sisäänkäynnissä Näkymä ruokalan puolella
Yhteinen tila eli Plaza
Yhteinen tila on palvelutalon sydän. Luonnonvalon puutteen vuoksi haetaan kattovalaistuksella ratkaisua, jossa tavoitellaan samaa tunnetilaa kuin jos olisi metsässä puiden alla. Plaza on monitoimitila, jolla on erilaisia luonteita ja valaistuksen mahdollisuuksia. Tämä tila on palvelutalon kokoontumispaikka auringon alla, Plaza, jossa valaistuksella tärkeä rooli. Se on kulkureittinä ruokalaan ja muihin tiloihin.
Kattoratkaisu on tämän paikan ehdoton keskipiste. Katossa on perforoituja kattopaneeleja. Niiden takana kohdevalaistus, joka heijastavat perforoidun katon kuvioita lattiaan. Valaistus on liitetty astronomiseen kelloon ja ohjelmoitu liikkumaan auringonvalon mukana.
Valaistukseen liitetty mekaniikka, joka liikuttaa valaisimia sen mukaan, kun aurinko liikkuu. Näin luodaan mielikuva siitä, että ollaan ulkona puiden alla ja nähdään kun ajan kulkua, jolla on alitajuisia mielihyvää ja turvallisuutta luovia aististimulaatioita. Tämä valon asetus olisi arkivalaistus ja toimisi suurimman osan ajasta. Erityistapauksissa ja juhlahetkinä valoa voidaan muunnella siihen tilanteeseen sopivaksi. Kuten esim. jos on musiikki-iltoja, valojen väriä ja liikettä voidaan ohjata tilanteeseen sopivalla tavalla.
Kalusteet, muu valaistus ja sisustus vastaa biofilista suunnittelua eli ne ovat visuaalisesti ja haptisesti aisteja stimuloivia. Kiinnitetään huomio äänimaailmaan, tuoksuihin, tunnelmaan ym. Samalla muistettava puhtaanapidon helppoutta. Muunneltavuus on tilassa tärkeää, jotta saadaan eri tilanteisiin sopivia mahdollisuuksia.
Tilaan tuodaan erilaisia istuinpaikkoja, joita kuitenkin voi siirrellä.
Kalusteet tulee mahdollistaa:
lehtien ja kirjojen lukemisen
kortti-ja lautapelien pelaamisen
ryhmässä juttelua ja yhdessä olemista tai yksin olemista sosiaalisesti
juhlien pitämisen
esitysten seuraamista jne.

Kuva: copyright Carita Ahonen

Kuva: copyright Carita Ahonen
Valaistuksen muuttuminen aikaisesta aamusta iltaan.

Kuva: copyright Carita Ahonen

Kuva: copyright Carita Ahonen
Ruokailutila
Ruokailutilaan tulee luonnonvaloa, haasteena sen ollessa päivän viimeiset säteet, jotka eivät lähellä olevan toisen kauppakeskuksen korkeuden vuoksi oikein riitä mihinkään. Näkymä ulos ei ole myöskään houkutteleva. Ympäristö sisällä on sen vuoksi tärkeä. Keinotekoisella valaistuksella mahdollisestaan näkemistä mutta myös erilaisten tunnelmien luomista esim. juhlissa. Ruokailutilaan avautuva lasiseinä, joka erottaa sisääntulon ja ruokailutilan on iso näkyvä elementti. Roikkuvat kasvien täyttämät valaisimet antavat rytmiä tilaan ja tarvittavaa valoa pöytien ääressä näkemiselle. Yrttiseinällä on omat spottivalaistukset antamaan yrteille ja muille syötäville kasveille tarvittavan valon ja ovat päällä 12h n. klo 6-18. Linjaston yllä valaistus joka kirkkaampi kuin muualla tilassa osoittamaan mistä ruoka haetaan. Käytävällä on paneelien välissä vertikaalisesti LED-nauhaa luomaan omanlaisen teoksen kapealle ja pitkälle käytävälle. LED-nauhat asennetaan siten, että häikäisyä ei saa tulla.
Ruokailu päivällä

Kuva: copyright Carita Ahonen
Ruokailu illalla

Kuva: copyright Carita Ahonen
Valaistuksen muuttuminen päivän mittaan
